Lukijat

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Vauvaperheen elämää


Olemme nyt kohta kahden viikon ikäisen pikkuprinsessan vanhemmat, ja kotona olemme olleet muutaman päivän. sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Näihin päiviin on mahtunut maidontuoksuisia imetyshetkiä, ihania rauhallisia tuokioita, jolloin rentoudumme yhdessä koko perhe, vaunulenkkejä, ja kyläilyä sukulaisten luona. Tavallista arkea vauvan kanssa, Ihanaa aikaa<3


Imetys on lähtenyt sujumaan hyvin, alun vaikeuksien jälkeen, mikä johtui osin siitä, että minulle tehtiin sektio pitkittyneen synnytyksen vuoksi. Olen todella mielissäni siitä, että imetys onnistuu:)
Kohta pieni prinsessa on sen ikäinen, että voimme lähteä koko perheenä pitemmille vaunulenkille.

Sektion jälkeen olen ottanut rauhallisesti, mutta pikkuhiljaa voimat alkavat palata, ja alan kuntoutua, haava on parantunut hyvin, ja muutama päivä sitten  kävin tikkien poistossa.
Olen jo käynyt vähän kävelemässä raittiissa ilmassa, ja pikkuhiljaa teen pitempiä ja pitempiä lenkkejä.
Vaikka sektioarpi on näkyvä, kannan sitä ylpeydellä, enkä häpeile sitä yhtään.

Pienen päivärytmistä sen verran, että noin pienillä vauvoillahan sitä ei periaatteessa vielä ole. Eli nukutaan päivällä, ja ollaan hereillä yöllä tai toisinpäin.
Eräänä päivänä vauva kiinnitti huomiota rapisevaan leluun, kääntyi sitä kohti, ja ihmetteli sitä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

HÄN ON TÄÄLLÄ!


  
Keskiviikkona klo 7.14 meille syntyi pieni tyttövauva<3
Edellisenä päivänä saavuimme sairaalaan, ja sitten keskiviikkona syntyi tyttö, jonka mitat olivat 3930 g, ja pituutta neidillä oli 51 cm.

Synnytys ei ollut helpoimmasta päästä, mutta palkinto oli maailman paras, saimme oman prinsessan. Nyt olemme päässeet kotiin. Ensimmäinen ilta vauvan kanssa kotona oli ihana, ei oikein malttanut nukkua ollenkaan.
Koko ajan vain halusi tuijottaa pientä ihmettä. 

 Kotona olemme pesseet tutteja ja tuttipulloja, pesseet vauvan pyykkiä, olleet vauvan kanssa, 
viettäneet aikaa perheenä. 


Vauva on todella rauhallinen, syö ja nukkuu. On ihana seurata vauvan eleitä ja ilmeitä. 

Kotiintulomatka oli rauhallinen, neiti nukkui koko automatkan<3 
Nyt tällä hetkellä neiti nukkuu omassa sängyssään, niin rauhallisen näköisenä kuin olla ja voi.  

Olemme niin onnessamme saadessamme ihanan pienen <3 



 




keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Raskauskuulumisia rv 41


Vauva viihtyy masussa
Vauvallamme ei ole mikään kiire tulla maailmaan,
laskettu aika oli 8.4, eikä vieläkään näytä sieltä,
että syntyisi vieläkään.

Jännitys kasvaa päivä päivältä, etenkin nyt kun
laskettu aika on takana päin.



Mutta kyllä meidän pieni prinsessa sieltä tulee, sopivana hetkenä.

Muutaman kerran jo sairaalassa käyty toteamassa, ettei synnytys
ole vielä käynnissä, mutta jotain siellä kuitenkin tapahtuu.

Miten olen nyt sitten saanut ajan kulumaan äitiyslomalla? Olen
lukenut, päivitellyt blogiin kuulumisia, ja tehnyt käsitöitä.




Tykkään kutoa, ja nyt olen innostunut tekemään keskeneräisiä töitä
loppuun, että saa uusille kesäisille langoille ja ideoille tilaa.

Kohta valmistuu vauvalle vaunupeitto, mistä tykkään itse tosi paljon, väreinä minttu-musta, heti kun valmis, niin laitan kuvan siitä.

Olen nukkunut ja levännyt tosi paljon, se on antanut voimia, ja
energiaa.
Lisäksi, kun minulla ollut supistuksia, niin apuna olen käyttänyt
lämmintä kaurapussia, ja lämmin suihku on myös auttanut ja
rentouttanut.

Tosi kovasti odotamme prinsessaamme maailmaan, sitten pääsemme yhdessä ulkoilemaan nauttimaan ihanasta kevätsäästä.
Joka päivän alussa miettii, että joko tänään lähdetään sairaalaan ja
tullaan vauvan kanssa kotiin.



perjantai 6. huhtikuuta 2018

Raskauskuulumisia rv 40


Nyt ollaan jo aivan raskauden loppuhetkillä, ja jännitys vaan kasvaa kasvamistaan. Milloin vain voi tulla hetki, jolloin lähdetään sairaalaan.

Tämä matka on ollut aivan uskomaton! On saanut seurata vauvan kasvua vatsassa, olen käynyt neuvolassa tarkastuksissa, ja aina kaikki on ollut hyvin. Viime tiistaina oli viimeinen neuvolakerta ennen laskettua aikaa, joka on 8.4.



Mitä lähemmäksi h-hetki on tullut, sitä enemmän olen miettinyt tulevaa vauvaa, se tiedetään että tyttö on tulossa, mutta millainen tytöstä kasvaa ja kehittyy.
Odotetaan kummatkin vauvaa maailmaan todella kovasti, on jännää miten viime vuoden puolella tuntui, että h-hetkeen on vielä vaikka miten paljon aikaa, ja nyt laskettuun aikaan on 2 päivää.
Aika hyvin menee synttärit meillä, kun tyttö syntyy huhtikuun puolella, ja meillä molemmilla vanhemmilla synttärit ovat toukokuussa. Paljon juhlia tulossa siis.

Olen jo miettinyt miten ihanaa on mennä perheenä vaunulenkeille, ja nauttia raikkaasta keväästä, uuden tulokkaan kanssa.
Ja sitten kun tyttö on kotona, käydään vierailuilla ja kylässä.
Elämämme muuttuu todella paljon, mutta muutos on ehdottomasti positiivinen.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Paulúns tuotteita testissä


Tuotteet saatu blogin kautta

Sain testattavaksi Paulúnsin tuotteita.
Paketissa oli Supernäkkäriä, uunipaahdettua supermysliä,
Granolaa ja super-riisiä.


Mielenkiinnolla odotan, millaisia makuelämyksiä näistä saadaan.
Ensiksi ajattelin tehdä yleispostauksen siitä, millaisia tuotteita sain,
ja sitten syvennyn tuotteisiin yksitellen, ja kokeilen mitä
makuyhdistelmiä ja ruokia niistä saa tehtyä.

Ensimmäisenä esittelyssä on Paulùns Hasselpähkinä& Taateli Granola.
En ole hirveästi tutustunut taateliin ruoissa, joten mielenkiinnolla
odotan miltä tämä maistuu.
Granolassa on 49% täysjyvää, ja 14 % siemeniä, eikä tähän granolaan
ole lisätty sokeria. 




Seuraavana tuotteena esittelen Paulúns supernäkkärin.
Siinä on auringonkukan-, amarantin ja hampunsiemeniä.
Supernäkkärissä on runsaasti kuitua, ja näkkäreihin ei ole lisätty
sokeria.
Leipää/näkkäriä syön yleensä juuston ja kurkun kanssa.
Pitää testata hyviä makupareja tämän näkkärin kanssa. 



Kolmantena tuotteena esittelyssä on Paulúns uunipaahdettu supermysli.
Mysliä yleensä syön viilin kanssa, se on todella hyvää :)
Siinä on karhunvatukkaa, kardemummaa ja macadamiapähkinää.
Mielenkiinnolla odotan millaista mysliä tämä on.
Yleensä tykkään syödä myslin joko maidon tai viilin/joghurtin kanssa.



Neljäntenä Paulúns super-riisi, missä on aineksina vaikka mitä;
raakariisiä, mustasilmäpapua, kvinoaa, ja auringonkukansiemeniä.
Superriisi on runsasproteiininen, ja runsankuituinen.
Valmistus vie pakkauksen mukaan 25 minuuttia, ja pakkauksessa
ruokavinkiksi suositellaan lohta tai parsakaalia.
Tämä on minulle uusi tuttavuus, siis tämä superriisi, innolla
lähden kokeilemaan, millaisen aterian tästä saa.