Lukijat

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulu 2017


Joulu 2017

Vietimme joulun isolla porukalla Kouvolassa, siellä asuu sukulaisia, joiden luokse menimme jouluksi.

Lähdimme matkaan 23.12 töiden takia, koska tulloin olin vielä töissä viimeistä päivää ennen joulua. 




Kouvolassa oli paljon sukulaisia, oli todella mukavaa viettää sukujoulu isolla porukalla, ja nähdä tärkeitä ihimisiä pitkästä aikaa.

Jouluna söimme paljon ihania jouluruokia, kuuntelimme joulumusiikkia, ja vietimme muutenkin joulua rauhoittuen ja yhdessäolon merkeissä.

Välillä kävimme kävelemässä, vaikkakin keli oli paikoin tosi liukas.
Oli ihanaa kävellä raikkaassa ulkoilmassa, koska Kymenlaakson seudulla oli paljon enemmän lunta kun Espoossa tai Nummelassa.




Jouluaattona keräännyimme syömään runsaan jouluaterian, sen jälkeen oli lahjojen vuoro. Ihania lahjoja tuli, kiitos paljon:)
Aattoilta meni rauhallisissa merkeissä joululahjakirjoja lukien, ja muutenkin rauhallisissa merkeissä.




Ensimmäisenä joulupäivänä söimme blinejä, mitkä olivat todella herkullisia. 




Tapaninpäivänä meille tuli Kouvolaan lisää sukulaisia, joiden kanssa söimme runsaan jouluaterian, tämä on meille perinne, että tapaninpäivänä kokoonnutaan isommalla porukalla syömään yhdessä.

Kotiinlähdönpäivä koitti keskiviikkona, oli haikeaa lähteä näin monen mukavan päivän jälkeen kotiin, mutta kuten sananlasku sanoo, jos ei lähde, niin ei voi tulla takaisinkaan.



Rakkaan avopuolisoni kanssa vietimme joulua Nummelassa keskiviikkoiltana kun olin kotiutunut Kouvolasta, avasimme yhteiset lahjat, ja toisillemme ostetut lahjat. Oli ihanaa, muutaman lahjan kohdalla herkistyin kun olivat niin ihania<3 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti