Lukijat

torstai 11. toukokuuta 2017

Kohti ekologisempaa elämää



Ajattelen päivittäin, miten voisin elää ekologisemmin. Mitä valintoja voisin tehdä?Mitä toimintapaoja voisin muuttaa?

Yritän toimia energia- ja luontoystävällisesti. Samalla myös mietin kulutustani, johon yhtenä osana liittyvät ruokamenot. Ostan vain sen verran ruokatarvikkeita, mitä tarvitsen, näin ei mene ruokaa hukkaan. 

- Kotona pesen täysiä koneellisia, niin pyykkikoneessa kun astianpesukoneessakin. 
- Pyrin aina sammuttamaan valot huoneista, joissa en ole sillä hetkellä. 
- kaupassa otan aina mukaan kangaskassin tai kotona valmiiksi olevia muovipusseja. 
- Käytän mahdollisuuksien mukaan lähikauppaa, näin säästyy bensakulut ja ympäristö kiittää.  
- Ostan isoja pakkauksia niin vessa kuin talouspaperiakin, näin saa samalla vaivalla enemmän kotiin kerralla. Sama koskee esimerkiksi astianpesukonetabletteja. Viimeksikin ostin paketin, missä tabletteja oli 100 kpl, eli todella paljon. Ne riittävät pitkäksi aikaa.
- Lataan aina matkakorttini täyteen kuukaudeksi eteenpäin, tämä säästää rahaa, kun ei tarvitse joka viikko ostaa uutta lippua. 
- sen sijaan, että kirjoitan kauppaan lähtiessä ostoslistan paperille, käytän puhelintani. Haen kaupassa netistä ohjeet, ja ostan ruokatarvikkeet sen mukaan, mitä ohjeessa lukee. 
- Kun on juhlat tulossa, käyn ensin läpi kaappini, mitä sieltä löytyy, tällä estän, sen että kotonani on yhtäkkiä kolme pussia sipsejä. ja neljä pussia karkkia. Tällä säästää myös rahaa.
- Suosin lähelläni olevia yksityisiä kauppoja, yms yrityksiä, koska niihin mennessä ei tarvitse käyttää autoa. 
- Käytän uudelleen esim. kartonkipakkaukset, ne menevät joko iltapäiväkerhossa askartelutarvikkeiksi tai kaverini gerbiileille jyrsisttäväksi.
- Tykkään järjestää sellasia tapahtumia, missä jokainen tuo jotain eli nyyttäriperiaatteella pidettäviä juhlia yms. muita illanistujaisia.
Silloin säästyy rahaa, ja kaikki voivat tuoda jotain omia mieltymyksiään vastaavia juttuja. 
- Kirpputoreilla on mukava käydä, sieltä tekee löytöjä, ja se on samalla ympäristäystävällisempää, koska vaatteet ja tavarat saavat uuden elämän, ja niitä arvostetaan sen sijaan, että ne joutuisivat kaatopaikalle lojumaan.  
- Kesällä tiputan kotini lämpötilaa sopivaksi, mukavampi nukkua vähän viileässä, kun liian kuumassa.

Tässä muutama vinkki, mitä itse noudatan, Jos teille tulee mieleen jotain omia vinkkejä, niin kommentoikaa:)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti